Mestaripelimanni Katja Lampinen sai lahjan, joka on kantanut pitkälle

Jämsänkoskelaisen Katja Lampisen hyllyssä komeilee eräs erityinen, kullanvärinen vanha esine. Se on saatu viisivuotiaana kummitädiltä, joka tuolloin tuskin arvasi, miten merkittävä lahja lopulta onkaan. Se on Katjan, mestaripelimannin ensimmäinen haitari.

Musiikki on ollut osa Katjan elämää ihan aina. Mummu lauloi ja isä, Erkki Lampinen, on soittanut huuliharppua niin kauan kuin Katja muistaa. Aikuisiällään isä päätti opetella haitarin soiton. Tytär kuunteli touhua, ja kun ei soitto alkumetreillä pelkkää sulosointua ollut, totesi turhautuneena että ”taasko sitä ronuutat.” Mutta erään kerran kun isä oli hirvimetsällä, tarttui tyttö itse soittimeen. Ja niinhän siinä kävi, että homma alkoi sujua, niin isällä kuin tyttärellä.

Sen verran hienosti hommat sujuivat, että kuusivuotiaana Katja sävelsi ensimmäisen kappaleensa, nimeltään Yksinäinen koivu. Se ei ollut mitään lapsen pientä lurittelua, vaan oikea kappale jota myös esitettiin. (Tämä tuntuu aivan uskomattomalta, etenkin kun muistelee, miten itse on samanikäisenä lähinnä lauleskellut hämähämähäkistä ja imeskellyt lapasta.) Jutun lopussa on linkki, josta pääsee kappaleen kuuntelemaan.

Kuva Kaustiselta vuonna 1981, Katja sinisessä mekossa, vasemmalla. Jämsänkosken pelimannit esiintymässä Soittosalissa, johtajanaan Väinö Kärkkäinen. Kuva Katjan kotialbumi.
Kaustinen 1981, Katja vasemmalla Väinö Kärkkäisen vieressä. Jämsänkosken pikkupelimannit Väinö Kärkkäisen ohjauksessa ”puskasoittoa” soittamassa. Kuva Katjan kotialbumi.

Katja on myös erinomainen esimerkki periksiantamattomasta ja positiivisesta asenteesta. Terveyshaasteet eivät ole naista koskaan lannistaneet, ja jos soittaminen ei fyysisistä syistä onnistu juuri tietyllä tavalla, sitten on kehitelty toisenlainen tapa ja menty eteenpäin.

Itsenäisyyspäivänä Katjalle myönnettiin Jämsän kaupungin toimesta Viljo Järvisen nimeä kantava kulttuuripalkinto.

– Olihan se melkoinen yllätys, lämmittää sydäntä ja kannustaa. Olen tässä hämmästellyt, että olenko tämän todella ansainnut, Katja hymyilee.

Ja kyllä, Katja on palkintonsa todella ansainnut, monestakin syystä. Jämsän sivistystoimi myönsi sen taiteellisista ansioista sekä kansamusiikin parissa tehdystä työstä. Itse asiassa me voimme täällä kotiseudulla olla ylpeitä mestaripelimannistamme, sillä Katja on kansanmusiikkipiireissä tunnettu myös laajemmin. Esiintymisiä on kertynyt vuosien varrella huima määrä pitkin Suomea, ja myös maamme rajojen ulkopuolella, aina Australiaa myöten.

Vuonna 2018 Katjalle myönnettiin mestaripelimannin arvonimi, instrumenttinaan haitari. Hän on kolmas jämsäläinen, kenelle titteli on myönnetty, Tyyne Pahkamäen (mestarikansanlaulaja 1979) ja Heikki Lahden (mandoliini, 1991) jälkeen. Kyseessä on Kaustinen Folk Music Festivalin (Kaustisen kansanmusiikkijuhlat) antama arvonimi sellaiselle henkilölle, joka on taidollaan, ohjelmistollaan tai muilla ansioillaan edistänyt kansanmusiikkiharrastusta.

– Kaustisella olen esiintynyt vuodesta 1981. Yksi vuosi on jäänyt väliin. Tänä vuonna festarit vietettiin virtuaalisesti, minäkin sinne muutamia soittovideoita tein.

Katja on tuttu monista eri kokoonpanoista. Haitari on pääsoitin, mutta myös mandoliini soi taitavissa käsissä hienosti, mistä saankin ilahduttavan näytteen. Voisin kuunnella Katjan soittoa loputtomiin, ja etenkin mandoliinin äänessä on jotain erityisen lumoavaa.

– Edesmenneen mandoliinimestarin, Heikki Lahden kanssa soitin paljon. Kai minä alun perin sitä kautta itsekin innostuin teini-ikäisenä soitinta kokeilemaan. Myös isoisänisäni soitti mandoliinia, minulla on hänen mandoliininsa yhä tallessa.

Katjan kotona on useiden erilaisten, eri-ikäisten ja erimaalaisten haitareiden lisäksi muutama mandoliini, domra, balalaikka sekä lainassa oleva tenoritorvi. Haitareita, 5-rivisiä, 2-rivisiä ja 1-rivisiä on yhteensä kymmenkunta. Ykkössoitin onkin ehdottomasti haitari, sillä se tuntuu omalta. Katja sanookin että ”aivan kuin oma sielu olisi siinä.” Myös siltä se kuulostaa.

On selvää, että Katja on musikaalisesti hyvin lahjakas, mutta myös töitä on tehty – ja tehdään edelleen – valtavasti. Soitto soi kodissa Jämsänkoskella lähes joka päivä. Joskus on jokin tietty kappale mitä harjoitella, joskus taas mennään fiiliksen mukaan, ideoidaan, kokeillaan ja leikitellään. Näin saattaa syntyä sävellyksiä ja uusia sovituksia. Uudet kappaleet eivät kehkeydy puristaessa, vaan ”ihan vaan soitellessa.”

Taannoinen kansanmusiikkikurssi avasi jotain lähes neljäkymmentä vuotta soittaneelle pelimannille.

– Oli hieno tunne oivaltaa soittamisesta aivan uutta, löysin uudenlaisen tavan soittaa, ehkä vähän rikkoa vanhoja tapoja ja kaavoja. Perinteinen musiikki ja soittotapa ovat totta kai se omin juttuni, mutta voihan tässä rinnalla kokeilla muutakin.

Itse asiassa moni saattaa hämmästyä kuullessaan miten laaja musiikkimaku Katjalla on. Iskelmä, klassinen ja vanhempi rokki uppoaa.

– Olen sitä mieltä, että eri musiikkityylejä pitää arvostaa ja kunnioittaa, vaikka ei niitä itse kuuntelisikaan. Turha moittiminen ja halveksuminen ei kannata koskaan.

Katja puhuu mielellään kiitollisuudesta, ja kiittämisen merkityksestä. Hänen omalla muusikontiellään on aivan erityinen rooli ollut isällä, äidillä ja Heikki Lahdella.

– Moni on kannustanut ja auttanut minua, siitä haluan kiittää. Se olen oppinut, että aina jos on kiittämisen aihetta, se kannattaa sanoa ääneen. Joten kiitos.

Mestaripelimanni Katja Lampinen

– Mukana Erkki Hiekkavirran Ennenkuulumattomat -projektissa, jossa kerätään maakunnan perinteisiä kansanmusiikkisävelmiä sekä pelimannien omia teoksia, joita ei ole ennen taltioitu. Katja on yksi Jämsän alueen kerääjistä, tähän mennessä täältä on kerätty noin nelisenkymmentä laulua.

– Keski-Suomen Kansanmusiikkiyhdistyksen ja Suomen Kansanmusiikkiliiton hal­li­tusten jäsen vuodesta 2018.

– Tehnyt opetustyötä sekä sävellyksiä. Hänen soittoaan on kuultu myös radiossa ja telkkarissa.

– Lukuisia tunnustuksia:

Jämsänkoski-säätiön kulttuuripalkinto yhdessä isän­sä Erkki Lampisen kanssa vuonna 2005.

Keski-Suomen Kan­san­mu­siik­ki­yh­dis­tyk­sen pronssinen ja hopeinen ansiomerkki.

Keski-Suomen kansanmusiikkiyhdistyksen myöntämä Antin malja ansioituneelle keskisuomalaiselle pelimannille 2006.

Tämmäyksen Suomen mestaruus 5-rivisellä hai­ta­ril­la 1991, mandoliinin soitossa vuosina 2009, 2011 ja 2012.

Mestaripelimannin arvonimi vuonna 2018.

Jämsän kaupungin Viljo Järvisen kulttuuripalkinto 2020.

Katjalla on oma YouTube-kanava, josta löytyy monenlaisia soittovideoita.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.