Nuoruus säkenöi J+J Teatterissa

J+J Teatterin nuoret (NuTe) Ei elämää vaan koulua varten Ensi-ilta 13.5.2023, esitykset 26.5.2023 saakka. Kulisseissa käy melkoinen säpinä. Etsitään tarpeistoa, pohditaan vielä kerran paikkoja ja kulkua, sekä säädetään lavasteiden kanssa. Iloinen puheensorina täyttää teatterin, jossa ihan pian alkaa kenraaliharjoitukset. Ensi-ilta on lauantaina 13.5.2023. – Säpinää on itse asiassa meidän ensimmäinen biisi, sehän sopii tähän tilanteeseen … Jatka lukemista Nuoruus säkenöi J+J Teatterissa

30 vuotta luovuutta ja taiteen paloa

Piippa Mutikainen Kultaa ja hattaraa Avoinna 28.5.2023 asti, Galleria Kivipankki Vuonna 1997 Galleria Kivipankissa nähtiin ensimmäistä kertaa jämsäläisen Piippa Mutikaisen taidenäyttely. Tosin se ei ollut varsinaisesti ihka ensimmäinen näyttely, mutta ensimmäinen gallerianäyttely. Nyt draaman kaari huipentuu, sillä 30-vuotistaiteilijavuottaan viettävä Piippa tuo juhlanäyttelynsä tietenkin Kivipankkiin. Kultaa ja hattaraa on avoinna 28.5. asti. – Tämä on retrospektiivi, … Jatka lukemista 30 vuotta luovuutta ja taiteen paloa

Taide oli Vappu Salolle mieluinen leikkikenttä

Vappu Salon muistonäyttely Galleria Vasta. Avoinna 5.–16.4.2023, avajaiset 5.4.2023 kello 16–18. Luontoa, maisemia, eläimiä, ihmisiä ja monenlaisia tunnelmia on nähtävillä Galleria Vastan kevään näyttelyssä. Kyseessä on uuden taidetilan ensimmäinen näyttely, joka on samalla ainutlaatuinen katsaus edesmenneen jämsäläistaiteilijan tuotantoon. Vappu Salo (1944–2022) oli monen jämsäläisen kuvataiteen ystävän tuntema lahjakas ja tuottelias itseoppinut kuvataiteilija, jonka töitä oli … Jatka lukemista Taide oli Vappu Salolle mieluinen leikkikenttä

Teatteri Tenho tarttui Agatha Christien klassikkoon

Teatteri Tenho Eikä yksikään pelastunut Ensi-ilta 1.4.2023 Saarella sijaitsevaan taloon on kutsuttu kymmenen henkilöä. Paikalla on toki palveluskuntaa, mutta isäntäväestä ei näy jälkeäkään. Pian eräs tunnettu lastenloru alkaa tulla toteen, kun yksi toisensa jälkeen menettää henkensä. Jo tämän perusteella moni takuulla arvaa mistä on kyse, tietenkin Agatha Christien klassikosta Eikä yksikään pelastunut (1939). Timo Lavola, … Jatka lukemista Teatteri Tenho tarttui Agatha Christien klassikkoon

Kivipankissa pohditaan alkuja ja loppuja

Kuvataideseura Värinä: Alkuja ja Loppuja Galleria Kivipankki Avoinna 21.2.–5.3.2023. Tuttuun tapaan jämsäläinen Kuvataideseura Värinä tarjoaa näyttelyn, jossa riittää monenlaista ihasteltavaa. Galleria Kivipankissa nähtävillä oleva kevätnäyttely on nimeltään Alkuja ja Loppuja, ja sen teemaa on lähestytty monin tavoin. – Kaikki halukkaat ovat saaneet teoksiaan näytille. Ideana on ollut, että syysnäyttelyissä saatetaan käyttää jyryttäjää, mutta keväällä kaikki … Jatka lukemista Kivipankissa pohditaan alkuja ja loppuja

Äidin rakkaus aloittaa Jämsän teatterivuoden

J+J Teatteri Äidin rakkaus Ensi-ilta 21.1.2023. Kulttuurinnälkäisten suureksi iloksi paikkakunnan teatterista päästään nauttimaan heti alkuvuodesta toden teolla - juuri kun Teatteri Tenhon (https://kulttuuritarinoitajamsasta.com/2022/11/27/tenho-hauskuuttaa-mehukkaalla-farssilla/) esitykset ovat päättyneet, käynnistää J+J Teatteri kauttaan. Jo heti tammikuussa, lauantaina 21.1., J+J Teatteri tuo ensi-iltaan Äidin rakkauden. Kyseessä on Antti Haikkalan käsikirjoittama tragikoominen näytelmä. – Teksti on tosi hauska, mutta taustalla … Jatka lukemista Äidin rakkaus aloittaa Jämsän teatterivuoden

Ilon kautta luontoon

Raija Kastell-Blom: Huomaamaton Kauneus Luontaispuodin Kammari 31.1.2023 saakka. Yksityiskohdat, pisarat pienillä terälehdillä, perhosen siipien hento väri tai valon osuminen kukintoon pysäyttävät katsomaan tarkemmin. Kuvissa on omanlaisensa tunnelma, yhtä aikaa tuttu ja taianomainen. Raija Kastell-Blomin näyttely Jokilaakson Luontaispuodin Kammarissa esittelee 12 valokuvaa, jotka johdattavat ajatukset kesään. – Ehkä nämä kertovat kaipuusta kesään, mutta ennen kaikkea nämä … Jatka lukemista Ilon kautta luontoon

Timo Valtakoskelle teatteri on toinen koti

Timo Valtakoski: Teatteria, koripalloa, politiikkaa ja psykiatriaa (2022). Kun keväällä 2020 koronapandemia laittoi kapuloita rattaisiin toden teolla, istahti jämsänkoskelainen Timo Valtakoski tietokoneen ääreen ja alkoi kirjoittaa. Ajatuksena oli kirjata ylös muistoja ja tapahtumia, vaiherikkaita käänteitä, jotka eivät ihan heti lopu kesken. Edellisenä vuonna todettu syöpä oli myös osaltaan ohjannut ajatuksia oman elämän pohdintoihin. Niin syntyi … Jatka lukemista Timo Valtakoskelle teatteri on toinen koti

Tenho hauskuuttaa mehukkaalla farssilla

Teatteri Tenho Riemurahat Ensi-ilta 3.12.2022 Henry Perkins (Reko Himanen) löytää yllättäen salkullisen rahaa. Kotona vaimo (Ippa Palmgren) valmistelee syntymäpäiviä ja odottelee vieraita paikalle. Rahasalkku kuitenkin suistaa suunnitelmat raiteiltaan, ja niin päästään keittämään soppaa, johon liittyy tietenkin rikollisia ja poliiseja, tuttuja ja tuntemattomia. Teatteri Tenho tuo lavalle iloisen farssin, Ray Cooneyn kirjoittaman Riemurahat. Ohjauksesta vastaavat Reko … Jatka lukemista Tenho hauskuuttaa mehukkaalla farssilla

Madaamit valtaavat Nysän

Kuoreveden teatteri: Madaamit Ensi-ilta 11.11.2022. Kuoreveden nuorisoseurantalon valot pilkottavat kutsuvina harmaana arki-iltana. Mukava puheensorina kuuluu jo eteiseen, asusteita ja ääniä testaillaan, käsikirjoitusta selaillaan. Alkamassa on 11.11. ensi-iltaan saapuvan Madaamit-näytelmän harjoitukset, joita olen saanut tulla kameran kera seuraamaan. Tuomas Parkkisen kirjoittama komedia pureutuu vanhemmuuteen, parisuhteeseen ja sukupolvien kahnauksiin varsin mielenkiintoisella tavalla. Pariskunta saa lapsen, ja saman … Jatka lukemista Madaamit valtaavat Nysän