Sira Moksin taidetta
Galleria Kivipankki
28.10. saakka
Ennen kaikkea Sira Moksi on nainen, joka seisoo aina pienten ja heikkojen puolella. Hän ei pelkää tuoda vahvoja mielipiteitään ilmi, vaikka se tietääkin monenlaisia reaktioita; usein ärsytystä, jopa raivoa, mutta myös ihastusta ja lumoutumista. Sira on jämsäläinen muusikko ja taiteilija, jonka arvomaailmaan saa nyt kurkistuksen Galleria Kivipankissa.

– Vuodesta 2015 olen piirtänyt poliittista satiiria. Sitä ennen olen kyllä tehnyt muutakin kuvataidetta, mutta nykyään keskityn tähän. Kuvia minulla on valtavasti, oli aikamoinen haaste valita niistä tämä kattaus. Mukava tuoda näyttely tänne omalle synnyinseudulle, jonne olen muuttanut vuosi sitten takaisin.
Kokonaisuus paljastaa, miten monet ajankohtaiset aiheet ovat saaneet Siralta käsittelyn. Muun muassa köyhyys, työttömyys, aktiivimalli, vanhukset, vammaiset, hoitajien huono asema ja rasismi, unohtamatta Kaipolan tehtaan sulkeutumista, puhuttelevat katsojaa kuvien välityksellä. Politiikasta tutut hahmot vilahtelevat teoksissa taidokkaina karikatyyreina.


On selvää, että Sira seuraa maailmanmenoa ja uutisvirtaa erittäin aktiivisesti. Kuvat syntyvät todella nopeasti.
– Yleensä käy niin, että kun vaikka luen uutisen, näen sen heti kuvana. Tiedän saman tien millaisen satiirin siitä teen. Olen piirtänyt koko ikäni, valtavan määrän tunteja, joten ehkä tähän hommaan on jo jonkinlainen ote, Sira nauraa.
Ja kyllä, Siran viiva on niin tarkka ja terävä, että se paljastaa kokemuksen, taidon ja lahjakkuuden. Taiteilija itse korostaa harjoittelun merkitystä – luovuus on meissä ihan kaikissa.


Poliittisen satiirin piirtäjänä Sira on Suomessa harvinaisuus. Toista vastaavaa naistaiteilijaa ei ihan heti tule mieleen, ei tule vaikka miettisi pidempäänkin. Tämä, sekä Siran häpeilemättömät aiheet herättivät sarjakuvapiirtäjä Pertti Jarlan kiinnostuksen, joka halusi kustantaa Siran sarjakuvateoksen. Ja niin Täysi Käsi Oy julkaisi Köyhien sota -kirjan 2019 sekä jatko-osan Köyhien puutarhan 2020. Viime vuonna Sira oli Helsingin sarjakuvafestivaalien kutsuttuna kunniavieraana.
Sira ei pelkää tarttua tulenarkoihin aiheisiin, eikä käsittele mitään silkkihansikkain.
– Ei ole olemassa aihetta, mille ei voisi nauraa. Teen rankkoja, provosoivia kuvia mitkä ärsyttävät monia. Mutta kuvani toimivat myös paineentasaajana, varaventtiilinä jonka kautta voi purkaa turhautumista epäkohtiin. Teen tätä ihmisille. Kuvien takana on aina tarina. Olen tehnyt paljon kolmannen sektorin hyväntekeväisyystyötä, ja itsekin ollut köyhä. Tiedän kyllä mitä se on.


Sira tunnetaan paitsi taiteestaan, myös musiikistaan, ja etenkin paikkakuntalaiset muistavat hänet The Blues Machine -bändin karismaattisena laulajana. Musiikki on edelleen iso osa elämää, ja Sira on mukana monenlaisissa kokoonpanoissa.
– Myös laulamisessa kuljen kantaaottavaan suuntaan, mieluiten esitän musiikkia jossa on sanomaa. Taiteilijalla on aina vastuu. Mielestäni jos ihmisellä on jokin lahja, sitä tulisi käyttää hyvään, olla heikkojen puolella.
Sira puhuu tasa-arvosta, kuinka kaikki ihmiset ovat yhtä arvokkaita, kuinka jokaisella on oikeus tulla nähdyksi ja kuulluksi. Myös historia, ja siitä oppiminen on tärkeää. Sira onkin tekemässä kuvitettua kirjaa Jämsän punaorvoista, ja kaipailee muistoja, tarinoita ja tietoja aiheeseen liittyen. Kyseessä on muistokirja, kunnianosoitus Jämsän punaorvoille, mutta samalla kaikille maailman lapsille. Yhteyttä Siraan voi ottaa sähköpostitse jamsanpunaorvot@gmail.com.

Kirjan tulevaa kuvitusta on esillä myös Kivipankissa. Ne kuvat, sekä monet muut, todella pysäyttävät, ravistelevat. Ja se on hyvä se. Tämä taide ei takuulla jätä ketään kylmäksi.
Sira Moksin näyttely Jämsän Galleria Kivipankissa 28.10. saakka ti-su kello 12–17.
Vapaa pääsy.
https://www.facebook.com/GalleriaKivipankki/









