Kuorevedellä keitellään mielenkiintoista myrkkysoppaa

Kuoreveden teatteri

Suloinen myrkynkeittäjä

Ensi-ilta su 11.10.

Juonittelua, jännitystä, yllättäviä käänteitä ja melkoista menoa on luvassa Nysän näyttämöllä, kun Suloinen myrkynkeittäjä pääsee vauhtiin. Kuoreveden teatteri on tarttunut Arto Paasilinnan romaaniin pohjautuvaan näytelmään, joka on upeaa mustan huumorin ilotulitusta. Tämä on komedia, tai oikeastaan tragikomedia, jossa on naurun alla paljon vakavaakin asiaa.

– Tarjolla on herkkua etenkin mustan huumorin ystäville, eiköhän tässä ole jokaiselle jotakin. Ihastuttiin tekstiin välittömästi, ohjaaja Maria Telén kertoo ja lisää, ettei näytelmää suositella lapsille.

Vastoinkäymisiäkin on piisannut. Alun perin esityskausi piti olla keväällä, mutta koronasta johtuen viime hetkillä suunnitelmat piti perua. Näytelmä päätettiin siirtää syksyyn, eivätkä hankaluudet suinkaan loppuneet. Pääosan esittäjä vaihtui sairastapauksen takia elokuussa, ja niin rooliin hyppäsi kuiskaajan pallilta Maija Patamäki.

– Kyllä minä nopeasti tein päätöksen, että otan pestin vastaan. Onhan tämä toki valtava haaste, ja samalla myös mielenkiintoinen. Tunsin näytelmän hyvin etukäteen koska olin ollut kuiskaajana mukana jo keväällä, joten se on helpottanut urakkaa, Maija kommentoi.

Tarinassa on paljon monenlaisia käänteitä, värikkäitä henkilöhahmoja ja yllättäviäkin tapahtumapaikkoja. Linnea on leskirouva, jolla on riesanaan sukulaispoika ystävineen. Mummon rahoja havitellaan kovin ottein, mutta tämä nainen ei olekaan mikään helppo tapaus. Seuraa aikamoinen selkkaus, joka kuljettaa katsojat niin ruotsinlaivalle kuin hautajaisiinkin.

Kuoreveden sakilla on selvästi erinomainen ilmapiiri, johon kuuluu toisten kannustaminen ja avoimuus. Ohjaaja kehuu porukkaa innokkaaksi ja taitavaksi, ja myös ohjaaja itse saa kiitosta.

– Marian ohjauksessa on helppoa ja hyvä näytellä. Uskaltaa sanoa omia ehdotuksia ja ideoita, ja niitä sitten yhdessä mietitään, kiittelee Tani Lindroos.

Tani nähtiin ensimmäistä kertaa näyttämöllä 2014, ja silloinkin ohjaksissa oli Maria. Jo paljon aiemmin mieli paloi lavalle, mutta lukihäiriön takia mies ajatteli ettei kuitenkaan oppisi vuorosanoja.

– Luen repliikit sanelukoneelle, opin ne parhaiten kuuntelemalla. Onneksi rohkaistuin aikoinani mukaan, teatterista on tullut tärkeä harrastus.

Nysän porukan joukossa on myös todellinen konkari, jolla on tullut 40 vuotta täyteen teatteria. Pertti Takaselle Myrkynkeittäjä on 23. näytelmä, jossa hän on mukana.

– Ensimmäinen näytelmäni oli Mäntässä 1979. Merkittävimpiä rooleja joita on matkan varrelta jäänyt mieleen ovat muun muassa Nummisuutarin Esko vuodelta 1982, ja kolmisen vuotta sitten tehty Tuntematon sotilas, jossa olin Koskela, Pertti muistelee.

Kannattaa käydä itse katsomassa, kuinka suloinen myrkynkeittäjä lopulta onkaan, ja millainen soppa saadaan aikaiseksi. Katsomoon otetaan yleisöä maksimissaan 50 henkilöä. Liput tulee varata etukäteen, ja toiveena on että paikalle saavutaan terveenä.

Esitykset

Ensi-ilta su 11.10. klo 15

ke 14.10. klo 18
pe 16.10. klo 18
su 18.10. klo 15
ke 21.10. klo 18
pe 23.10. klo 18
la 24.10. klo 15 (ennakkovarattu täyteen)
su 25.10. klo 15 (ennakkovarattu täyteen)
ke 28.10. klo 18
pe 30.10. klo 18

Ohjaus: Maria Telén
Rooleissa: Maija Patamäki, Timo Lavola, Minna Hietala, Tani Lindroos, Pertti Takanen, Irja Rämö, Reijo Ahola, Anton Rajala, Jaana Hytönen, Anni Hietala.

Ei suositella alle 10-vuotiaille.

Lipun hinta 15€ sisältäen väliaikakahvituksen.

Liput vain ennakkovarauksin puh. 044 536 9338

Tulethan terveenä teatteriin!

http://www.nysa.fi/teatteri.html

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.