Peter Pan on J+J Teatterin nuorten huikea taidonnäyte

J+J Teatteri NuTe

Peter Pan

Ensi-ilta ti 1.9.

Jämsänkosken teatteritalolla käy melkoinen kuhina ja vipinä. Yksi etsii jousipyssyään, toinen miettii tarvitaanko partaa, kolmas kiiruhtaa vaihtamaan rooliasua. Alkamassa on J+J Teatterin nuorten, eli NuTen, harjoitukset. Ensi-ilta lähenee, joten viimeiset hionnat ovat käsillä.

Vastamaalattuja lavasteita ihastellaan porukalla, ja täysin syystä, sillä Heikki Björkin ja työryhmän tekemät lavasteet näyttävät upeilta. Ryhmän vetäjä, ohjaaja Reko Himanen katselee meininkiä rauhallisena ja varsin tyytyväisenä. Koko perheelle sopiva klassikkonäytelmä, J. M. Barrien kirjoittama Peter Pan on jo oikein hyvässä mallissa.

– Tämä on taitava ja oma-aloitteinen ryhmä. Yhdessä olemme suunnitelleet ja muokanneet esitystä, nuorilta tulee paljon erinomaisia ideoita. Yhteistyö toimii oikein hyvin, Reko kiittelee. Hän työskentelee mielellään nuorten kanssa, ja se kyllä välittyy – ilmapiiri on kannustavan rento ja lempeän avoin.

Ryhmä koostuu viidestätoista nuoresta, iältään kolmestatoista täysi-ikäisyyteen saakka. Osa on jo konkareita, osalla kyseessä on ensimmäinen kerta näyttämöllä. 15-vuotias Iida Vettenterä on ensimmäistä vuotta NuTessa, mutta sitä ennen pari vuotta vierähti lasten ryhmässä.

– Joka kerta odotan harjoituksia, täällä on aina hyvä meno. Ja olen saanut teatterin kautta myös uusia kavereita, Iida kertoo. Hän on yksi näytelmän kadonneista lapsista, kuten myös Pipsa Ahonen, 15, jolle teatteri on uusi harrastus.

– Täällä on ollut ihan sikakivaa! Kun kuulin että Iida on tulossa tänne, niin päätin että mäkin lähden kokeilemaan. Onneksi lähdin.

Alun perin Peter Panin esityskausi piti olla keväällä, mutta korona sotki suunnitelmat. Elokuussa harjoitukset käynnistettiin uudelleen, ja osa porukasta vaihtui. Uutena remmiin astui tuolloin Elli Sipponen, 13.

– Aluksi jännitti ihan hirveästi tulla tänne, kun en tuntenut ketään. Mutta tämä porukka on niin iloista ja rentoa, että lopulta olikin helppoa tutustua ihmisiin. Minut otettiin hyvin mukaan, olen saanut täältä uusia ystäviä, Elli juttelee.

Peter Panin asussa lavalle kipaisee 15-vuotias Levi Mikkonen. Teatteritaivalta on jo kertynyt, menossa on nyt kuudes vuosi.

– Tämä on unelmaroolini. Muutaman vuoden ehdin tästä haaveilla.

Levi pääsee lavalla ottamaan yhteen varsin tutun kaverin kanssa, nimittäin isoveli Luka Mikkonen esittää tarinan pääpahiksen, Kapteeni Koukun osan. Veljekset tunnustavat, että joskus on kotioloissakin saatettu taistella – tosin leikisti vaan.

18-vuotiaalle Lukalle Koukun rooli on mieluinen.

– Tämä on kiva rooli, saa olla välillä hieman pelottava, mutta myös vähän hölmö merirosvo. Hankala eritellä mikä teatterin tekemisessä viehättää, tämä vain on niin mukavaa puuhaa, viidettä vuotta näyttelemistä harrastava Luka kommentoi.

Leenana nähdään Ronja Suominen, 17, jolla myös on takanaan useampi vuosi teatteria. Hahmoaan Ronja kuvailee temperamenttiseksi ja kiltiksi, hyväsydämiseksi tytöksi.

– Mukavaa olla tässä mukana, meillä on oikein hyvä porukka. Ensi-ilta ei pahemmin jännitä, ainakaan vielä.

Mutta nyt on aika lopettaa pulinat, ja keskittyä. Porukka hiljenee hetkessä ja kerääntyy Rekon ympärille. Taistelukohtauksella aloitetaan, ja jatketaan läpimenolla. Jokainen tietää tasan tarkkaan mitä pitää tehdä, enkä voi kuin ihailla sitä miten sujuvasti homma toimii. Taitavuus, heittäytyminen, into ja palo ovat hienoa katsottavaa; tunnen silkkaa ylpeyttä ja iloa joka ikisestä lavalla olevasta nuoresta.

Aivan kuten Reko kertoikin, luvassa on hauska, koko perheelle sopiva näytelmä. Ainakin itseäni nauratti monikin kohtaus. Selvää on, että töitä on paiskittu valtavasti. Pian on aika näyttää yleisölle mitä teatteriharrastus voi parhaimmillaan olla; yhdessä tekemistä, luomista ja ilmaisua, rohkeutta, tarinoita ja elämyksiä. Olen aivan varma, että tämä kaikki tuntuu katsomoon saakka. Seikkailu alkakoon!

Yleisöesityksiä on yhteensä kolme. Lippuja on myynnissä rajoitetusti, katsomossa on paikkoja käytössä puolet, eli 80.

Esitykset:

Ti 1.9. klo 18 – Ensi-ilta

To 3.9. klo 9 – Koululaisnäytös

Su 6.9. klo 15 – Yleisönäytös

Ke 9.9. klo 9 – Koululaisnäytös

To 10.9. klo 9 – Koululaisnäytös

La 12.9. klo 15 – Yleisönäytös

Peter Pan

Käsikirjoitus: J.M. Barrie, suomentanut Rauli Jokelin

Ohjaus: Reko Himanen

Äänet ja valot: Jon Pettersson

Lavastus: Heikki Björk ja työryhmä

Rooleissa: Levi Mikkonen, Ronja Suominen, Matias Könkkölä, Alisa Hakonen, Luka Mikkonen, Siiri-Sofia Lehto, Jenna Haapanen, Elli Sipponen, Jenni Lehtonen, Iida Lahtinen, Kaappo Kasesniemi, Ilari Haapasalo, Uliana Musakina, Iida Vettenterä, Pipsa Ahonen.


Esityksen kesto 1 t 40 min
Kauppakuja 3, Jämsänkoski.
Liput:
Peruslippu 13 € / Eläkeläiset, työttömät ja opiskelijat 11 € / Alle 18-vuotiaat 8 €


Yhteystiedot:
p. 050 466 9627
toimisto@jjteatteri.fi

http://www.jjteatteri.fi/

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.