Hornan taistelussa nähdään – sekä kuullaan – jämsäläisiä maisemia

Kollektiivi Triangeli

Hornan taistelu

Elokuva ilmestyy kesällä 2021.

Helteisenä elokuun päivänä matkaan jämsäläisen metsän helmaan, eräälle sorakuopalle, jossa on meneillään jotain varsin kiinnostavaa. Hyväntuulisia ihmisiä hääräilee siellä sun täällä, ja kaiken keskellä komeilee erikoinen kelopuu, jota kutsutaan enkelpuuksi. Vähän matkan päässä on portti, eikä mikä tahansa portti, vaan väylä manalaan. Käynnissä on elokuvan kuvaukset.

– Kuvaamme Hornan taistelu -nimistä lyhytelokuvaa, joka pohjautuu nuoren näkövammaisen Lauri Tulisalon kirjaan. Tämä on arkkityyppinen fantasiaseikkailu, sankarin tie hornaan ja takaisin, jämsänkoskelaislähtöinen ohjaaja Miro Seppänen kertoo.

Elokuva on tamperelaisen Kollektiivi Triangelin tuotantoa. Monet taideyhdistyksen jäsenistä ovat lähtöisin Jämsän seudulta, joten kuvauspaikan valinta oli luontevaa. Soramontut osoittautuivat oivalliseksi miljööksi tarinalle, jossa on aavikkomeininkiä. Miro myös kiittelee, että paikalliset tahot ovat suhtautuneet hankkeeseen myönteisesti ja kannustavasti. Jämsän kaupunki onkin yksi elokuvan tukijoista.

Kyseessä ei ole ihan tavanomainen elokuva, sillä erityisesti kuulo- ja näkövammaiset pyritään huomioimaan. Saavutettavuus on olennainen osa hanketta.

– Muun muassa kuvailutulkkaus, erityinen äänimaisemointi ja vahvat kontrastit visuaalisessa ilmeessä kuuluvat tähän elokuvaan. Jo käsikirjoitusvaiheessa on saavutettavuus otettu huomioon, lavastuksesta ja valoista vastaava Tuukka Remes selittää.

Tarkoituksena on, että elokuva olisi mahdollisimman hyvin näkö- ja kuulovammaisten yleisöjen tavoitettavissa, ja Miro kertookin että ajatuksena on esittää elokuva tälle yleisölle ilmaiseksi. Vielä on liian aikaista sanoa, missä ensi kesänä ilmestyvää elokuvaa pääsee näkemään tai kokemaan.

– Eiköhän sen esittäminen myös täällä Jämsässä saada järjestymään, Miro uskoo.

Luvassa on siis kokeellinen elokuva, mutta toisaalta tarinan tasolla liikutaan perinteisen fantasiaseikkailun maailmassa. Magiaa, demoneita, sotureita, hyvän ja pahan taistelua on ainakin tiedossa. Pääroolia, Enkelpoikaa, esittää ammattinäyttelijä Joona Luoto.

– Hienoa olla tässä mukana, tästä tulee jännittävä juttu. Toimintaa riittää, ja miekkailemaankin pääsee.

Myös Jari Leppänen osallistuu innolla Hornan taisteluun. Tehtävänimikkeenä tamperelaisella on tällä kertaa tuotantoassistentti.

– Olen kotoisin Jämsänkoskelta, ja tuntenut Miron ekaluokalta asti. Kyllä meillä samankaltaiset intressit ovat olleet, ja nyt on siistiä olla tekemässä yhdessä elokuvaa.

Tämä on Kollektiivi Triangelin kolmas lyhytelokuva. On selvää, että koko porukka tekee työtä suurella palolla ja kunnianhimolla, ja olen aivan varma, että lopputulos tulee olemaan jotain todella hienoa. Arvostan myös suuresti arvomaailmaa mikä selvästi on tärkeä kaikille mukana oleville; saavutettavuus, ja se, että elokuvataiteesta pääsisi nauttimaan mahdollisimman moni. Ilman rajoja ja rajoituksia.

Hornan taistelu

Rooleissa: Joona Luoto, Mirva Tarvainen, Aliisa Ylitalo, Jane Hölsö, Jenni Marjomaa, Anni Porspakka, Annlis Aaltonen, Jere Saarela.

Tuotanto: Miro Seppänen, Jussi Poika Rantanen, Jarkko Oksanen, Patrik Kivinen, Jutta Tilvis, Pyry Qvick, Jari Leppänen, Iida Sahlman, Niklas Piispala, Tuukka Remes, Sampo Lång, Henna Salosyrjä, Sara Weck. https://kollektiivitriangeli.com/

Miro Seppänen

– 25-vuotias, kotoisin Jämsänkoskelta.

– Asuu ja opiskelee Skotlannissa, Royal Conservatoire of Scotlandissa. Valmistuu pian taiteen kandidaatiksi. Opintolinjana moderni teatteri.

– Aloittanut teatteriharrastuksen J+J Teatterin nuorten ryhmässä, Virgo-musikaalissa 2012. Näytellyt myöhemmin sekä Tampereen että Helsingin ylioppilasteattereissa.

– Ohjannut lyhytelokuvia ja videotaideteoksia niin Suomessa kuin Skotlannissakin, sekä näytellyt pääosan amerikkalaisessa indie-elokuvassa.

– Kollektiivi Triangelin perustajajäsen.

Kuvassa näyttelijät Annlis Aaltonen, Joona Luoto ja Anni Porspakka. Kuva: Jutta Tilvis
Kuva: Jutta Tilvis
Kuva: Jutta Tilvis
Kuva: Jutta Tilvis
Kuva: Jutta Tilvis
Demoniprinsessana nähdään Jane Hölsö. Kuva: Jutta Tilvis
Enkelpoika Joona Luoto. Kuva: Jutta Tilvis
Kuvassa Jane Hölsö, Jenni Marjomaa sekä Eemil Huikuri. Kuva Jutta Tilvis
Krisel Mirva Tarvainen. Kuva: Jutta Tilvis
Kuva: Patrik Kivinen
Shiia Aliisa Ylitalo. Kuva: Jutta Tilvis

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.