”Kyllä kirjasto on upea keksintö!”

Tekisikö mieli ratkoa kimuranttia rikosta, astella katuja Napolissa, kirmata Skotlannin nummilla, tai kenties tehdä aikahyppy menneisyyteen? Tai käydä Tylypahkan velhokoulua ja pohtia taikamaailman mysteerejä? Kaikki tämä on mahdollista, ja vieläpä hyvin helposti. Ei tarvita muuta kuin oma mielikuvitus ja kirja, ja maailmojen rajat ovat auki.

Minulle, sekä monelle muulle kaltaiselleni lukutoukalle kirjaston sulkeutuminen koronavirustilanteen johdosta oli iso juttu. Kun vaeltelu täysien kirjahyllyjen lomassa, ympärillä houkuttelevat lukemattomat tarinat, kirjojen satunnainen selailu, ilo löytyneestä aarteesta ja ylipäätään tilan rauhoittava ilmapiiri olikin yhtäkkiä mahdotonta, moni ymmärsi miten tärkeästä laitoksesta onkaan kyse. Miten mahtavaa, että on olemassa paikka, mistä voi hakea ilmaiseksi erilaista luettavaa, katseltavaa, kuunneltavaa, niin paljon kuin haluaa!

Maanantaina 1.6. kirjastot vihdoin saivat avata ovensa. Varattua aineistoa pääsi jo aikaisemmin noutamaan, ja Jämsän kirjastolta Liisa Toivola paljastaa, että varausmäärät olivat selkeästi suuremmat kuin normaalisti. 11.5.–1.6. aikana varauksia tehtiin huimat 372 kappaletta. Kun kesäkuu sitten koitti, ei Jämsän pääkirjastolla Jämsänkosken väistötiloissa kuitenkaan nähty valtaisaa yleisöryntäystä, vaikka ensimmäinen päivä vilkas olikin.

Ihmiset liikkuvat ymmärrettävästi edelleen varovasti, mikä luonnollisesti vaikuttaa asiaan. Olemme pyrkineet huomioimaan tilanteen mahdollisimman hyvin, muun muassa turvaväleistä ja hygieniasta huolehditaan. Positiivista palautetta olemme saaneet paljon, kyllä moni on odottanut kirjaston aukeamista ja siitä osataan nyt iloita, Liisa ja kollegansa Johanna Elo kertovat.

Kirjakassipalvelu, eli asiakkaan toiveiden mukaisesti valmiiksi kasattu kassi täynnä luettavaa, on myös riemastuttanut sulun aikana. Eniten pyydettiin lukemista lapsille ja nuorille, mutta myös muunlaisia kasseja lainattiin.

– Monenlaisia lukupaketteja tosiaan tehtiin, kuten dekkareita, fantasiaa ja kasasin minä yhden nuottikassinkin, Johanna juttelee. (Ylipäätään palvelu Jämsän kirjastossa on erinomaista, vinkkiä ja apua olen aina saanut asiaan kuin asiaan – kiitos osaavan ja ystävällisen henkilökunnan!)

Kirjastoon pääsemistä oli jo ehtinyt kaivata koskenpääläinen Päivi Töyry, joka käy kirjastossa säännöllisesti, noin kerran kuukaudessa. Nyt menossa on Diana Gabaldonin Matkantekijä-sarja.

– Kyllä minulla aina joku kirja on kesken. Luen kaikenlaista laidasta laitaan, esimerkiksi dekkareita, ja Elena Ferranten kirjoista pidän todella paljon. Tykkään myös kirjoista joissa on historiallista pohjaa, Päivi kommentoi. Tällä kertaa mukaan tarttui jännitystä; David Lagercrantzin Tyttö joka eli kahdesti.

Päivi Töyry löytää kirjastosta monenlaista luettavaa.

Nuorten osastolla tottuneet kirjastonkäyttäjät, jämsäläiset Aake Koskelo, 10, ja veljensä Valde Koskelo, 12, etsivät uutta lukemista.

Harry Pottereita olen lukenut, ne on hyviä. Tykkään jos kirjassa on jännitystä. Tai sitten jotain hauskaa, Aake kuvailee. Äidin, Jaana Koskelon mukaan poika oppi lukemaan 5-vuotiaana, ja siitä alkoi innokas lukeminen.

Jaana kertoo, että kirjaston aukeamista todella odotettiin. Perheeseen kuuluu viisi poikaa, jotka kaikki ovat kovia lukemaan. Kirjastosta lainataan kerralla kunnon satsi, yleensä noin 70 kirjaa. Täydennystä haetaan välillä kirjastoautolta.

– Meidän perheelle kirjasto on tärkeä, olemme tyytyväisiä palveluun. Täytyy sanoa että kyllähän kirjasto on kaikin puolin upea keksintö! Odotamme kovasti uutta kirjastoa Jämsään, Jaana sanoo.

Aake ja Valde Koskelo ovat innokkaita lukijoita. Äiti Jaana Koskelo kertoo, että perhe odottaa kovasti uutta kirjastoa Jämsään.

Varauksiaan hakemaan saapunut jämsänkoskelainen Jutta Peltonen on myös tyytyväinen kirjastopalveluiden käyttäjä. Hän varautui sulkuaikaan hyvin, hakemalla reilusti lukemista viimeisenä aukiolopäivänä. Puutarha-aiheiset kirjat sekä kaunokirjallisuuden uutuudet ovat erityisesti mieleen.

– Kirjastoa oli jo ikävä, hienoa että tänne taas pääsee! Kyllä kirjaston arvon tajuaa nyt entistä paremmin.

Olen täysin samaa mieltä, ja onnesta hyristen uppoudun omaan kirjastokassiini.

Jutta Peltonen käväisi puutarhahommien jälkeen noutamassa kirjastosta varatut teokset.

https://www.jamsa.fi/palvelut/kirjasto

https://www.facebook.com/jamsankirjasto

Pääkirjasto avoinna ma-to 10-19, pe 10-17.
Lehtisali Matkahuollon tiloissa ma-pe 8.30-15, Kuoreveden ja Länkipohjan omatoimikirjastot ma 13-18, ti-pe 10-15.
Kirjastoauto liikennöi aikataulun mukaisesti
(kesätauko 6.-31.7.).

Eino Rautaruoho: Piru. Veistos 1960-luvulta.

Yksi vastaus artikkeliiin “”Kyllä kirjasto on upea keksintö!”

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.