Tenho hauskuuttaa mehukkaalla farssilla

Teatteri Tenho

Riemurahat

Ensi-ilta 3.12.2022

Henry Perkins (Reko Himanen) löytää yllättäen salkullisen rahaa. Kotona vaimo (Ippa Palmgren) valmistelee syntymäpäiviä ja odottelee vieraita paikalle. Rahasalkku kuitenkin suistaa suunnitelmat raiteiltaan, ja niin päästään keittämään soppaa, johon liittyy tietenkin rikollisia ja poliiseja, tuttuja ja tuntemattomia.

Teatteri Tenho tuo lavalle iloisen farssin, Ray Cooneyn kirjoittaman Riemurahat. Ohjauksesta vastaavat Reko ja Päivi Himanen, jotka toivottivat minut tervetulleeksi näytelmän harjoituksiin. Ensi-ilta 3.12. on ihan lähellä, joten riemukseni pääsin seuraamaan lähestulkoon valmista esitystä.

Ippa Palmgren, Iida Lahtinen ja Reko Himanen

Alun perin Tenhon väellä oli mielessä jokin Alfred Hitchcockin jännäri, mutta sopivaa tekstiä ei tullut vastaan.

– Joo, voihan se olla että joskus vielä Hitchcockia tehdään, nyt ei vain ollut sen aika. Ja muutenkin ajatuksena on näinä raskaina aikoina tarjota kevyttä komediaa, jonka pariin on helppo tulla viihtymään, Päivi kommentoi.

Ja sitä tosiaan on luvassa; vauhdikasta menoa, ja melkoisen absurdeiksi muuttuvia hulvattomia käänteitä. Juonesta en halua paljastaa, mutta valheita ja mutkikkaita kuvioita riittää, joten farssimaisilla tunnelmilla mennään.

– Tällainen englantilainen farssi eroaa suomalaisesta jonkin verran, vauhtia on enemmän ja kohtaukset lyhempiä. Kotimaisessa farssissa painotetaan tarinaa ja hahmoja enemmän, Reko tiivistää ja lisää, että esiintymistä voisi verrata urheilusuoritukseen. Ja kyllä, ymmärrän vertauksen täysin, kun olen nähnyt Henryn edesottamukset salkkuineen.

Päivi Himanen

Jeanin roolissa nähtävä Ippa kertoo, että näytelmän teksti imaisi heti mukaansa.

– Joo, tekstiä lukiessa nauratti kerta toisensa jälkeen. Paljon hauskoja sanaleikkejä ja tapahtumia. Mikään helppohan tämä ei ole, rytmi on tosi nopea. Mukava tätä on tehdä, roolissani on haastetta: pitää tehdä isosti mutta ei liian överisti.

Alun perin teatterin pariin Ippa innostui parikymppisenä, ja hänet on aikoinaan nähty myös J+J Teatterin riveissä. Harrastuksessa oli taukoa useampi vuosi, kunnes palo lavalle yltyi ja hän löysi tiensä Teatteri Tenhoon. Nyt meneillään on neljäs vuosi Tenholla.

– Viihdyn erinomaisesti, tämä on niin upea yhteisö, aivan kuin toinen perhe.

Ensimmäistä kertaa Tenhon aikuisten näytelmässä nähdään Iida Lahtinen, jolla tosin on jo kymmenisen vuotta teatteriharrastusta takanaan.

– Tämä on ensimmäinen farssi, jossa olen mukana, on kyllä ollut hauskaa. Erilainen rooli mitä olen aiemmin tehnyt, uutta oppii koko ajan.

Kannattaa siis käydä katsomassa, miten syntymäpäivien vieton ja mystisen salkun lopulta käy, ja samalla voi nautiskella Tenhon loistavasta yhteishengestä ja tekemisen meiningistä.

Reko, Veikko Äikiä ja Pentti Ruukki

Käsikirjoitus: Ray Cooney

Ohjaus: Päivi Himanen ja Reko Himanen

Näyttelijät: Reijo Himanen, Ippa Palmgren, Iida Lahtinen, Pentti Ruukki, Veikko Äikiä, Jenni Lehtonen, Reko Himanen ja Päivi Himanen

Valot ja äänet: Levi Mikkonen

Esitykset:

la 3.12. klo 16

ma 5.12. klo 18, ke 7.12. klo 18

ti 13.12. klo 18, ke 14.12. klo 18, la 17.12. klo 16, su 18.12. klo 16

to 29.12. klo 18, pe 30.12. klo 18

to 5.1. klo 18, la 7.1. klo 16, su 8.1. klo 16

ke 11.1. klo 18, to 12.1. klo 18

Lippujen hinnat:

17 euroa, peruslippu

15 euroa, eläkeläiset/työttömät/opiskelijat

10 euroa, 13–18-vuotiaat

Ryhmät (yli 20 henkilöä): 18 peruslipun hinta+kaksi ilmaislippua, (yli 30 henkilöä) 27 peruslipun hinta+3 ilmaislippua jne.

Lippuvaraukset: teatteritenho@gmail.com tai 050 5377895

https://www.teatteritenho.fi/

Iidan, Rekon, Veikon ja Ipan rinnalla näyttelemässä myös Reijo Himanen.

Yksi vastaus artikkeliiin “Tenho hauskuuttaa mehukkaalla farssilla

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.