J+J Teatteri
Saiturin joulu
Ensi-ilta 6.11.2021
Joulu kolkuttelee ovella – toisille se on riemun aihe, toisille ei. Joulumieltä voi olla monenlaista, ja joiltakin se voi olla täysin kadoksissa. Elias Sorjonen (Reijo ”Repa” Ahonen) ei hihku ilosta juhlapyhän lähestyessä, sillä se tarkoittaa lähinnä ansion menetyksiä ja turhanpäiväisiä humputuksia.
Mutta mitäs sitten tapahtuukaan, kun joulun henget hiipivät Sorjosen luo, ja alkaa varsinainen tilinteko? Mutta tällä kertaa ei tehdäkään tiliä eurot silmissä kiiltäen, vaan kyseessä on ihan toisenlaiset kuviot.

J+J Teatteri tuo lavalle Saiturin joulun, musiikkinäytelmän, jossa riittää sanomaa mutta myös jouluista iloa ja meininkiä. Charles Dickensin klassikkoromaani vuodelta 1843 on saanut Risto Hakolan käsissä nykyaikaista väritystä, mutta idea pysyy samana.
– Alkuperäinen ajatus, tarina ahneudesta ja itsekkyydestä, hyvyydestä ja oikeudenmukaisuudesta, sekä myös tietynlainen yhteiskuntakriittisyys, on kestänyt hyvin aikaa. Olen dramatisoinut kertomuksen nykyaikaan ja suomalaiseen pieneen kaupunkiin. Tällä kertaa paatuneesta Scroogesta on tullut Elias Sorjonen.
Risto myös vastaa näytelmän ohjauksesta. Saiturin joulu on kolmas Riston musiikkinäytelmä, ja mukana on samaa porukkaa kuin aiemmissa Laulavassa hoitajassa sekä Sotatalvessa.
– Meillä on täällä Jämsässä kerrassaan upeita laulutaitoisia näyttelijöitä, ja he olivat mielessäni jo käsikirjoitusvaiheessa. Ja tietenkin Repa – hänet ajattelin heti Sorjoseksi.



Repan kohdalla kyseessä on samalla 30-vuotisen näyttelijäuran juhlanäytelmä. Yleisön rakastama konkari on tarttunut Sorjosen rooliin hyvillä mielin.
– Kyllä tämä on ollut kaikin puolin mielenkiintoinen juttu.
Ensimmäinen näytelmä jossa Repa 30 vuotta sitten oli mukana, oli Jämsän työväenopiston teatteriryhmän Turistimatka, mikä esitettiin Jämsänkoskella Aarresaaressa.
– Olin jo nuorena ajatellut, että ehkä minulla jotain taipumuksia näyttelijäksi voisi ollakin, mutta olin aivan liian ujo lähtemään teatteriin. Onneksi sitten kolmekymppisenä lopulta rohkaistuin, Repa muistelee.


Hahmoja näytelmässä suorastaan vilisee, sillä yhteensä niitä on viitisenkymmentä. Marjut Manninen lukeutuu laulaviin näyttelijöihin, ja on kokenut teatterilainen, mutta silti uudenlaisen haasteen edessä.
– En ole ennen tehnyt näin montaa roolia yhdessä näytelmässä, tämä on haastavaa mutta samalla mielenkiintoista. Fiilis on todella hyvä ja intoa riittää. On tosi mukavaa tehdä tutun porukan kanssa, ja samalla olen iloinen näistä nuorista; todella taitavia teatterilaisia.
Ensimmäistä kertaa aikuisten teatteriporukassa mukana ovat Ronja Suominen, 18, Jenni Lehtonen, 17, ja Alisa Hakonen, 15. Näytteleminen sinänsä ei heille ole kuitenkaan uusi juttu. Jenni ja Alisa kertovat, että ovat noin 10-vuotiaina aloittaneet lasten ryhmässä.
– Meidät on otettu täällä hyvin vastaan, ilmapiiri on ollut alusta saakka tosi mukava. Aina on kiva lähteä treeneihin, Alisa ja Jenni kommentoivat.
Saiturin tarina on nuorille tuttu jo ennestään, ja he pitävät sen teemoja tärkeinä. Jenni ja Alisa ovat tehneet näytelmän koreografiat, mikä on ollut mieluista puuhaa. Risto ohjaajana saa oikein hyvät arviot:
– Risto on sopivalla tavalla vaativa, mutta rento ja joustava. On ottanut myös meidän ideat hyvin vastaan.


Pääsin seuraamaan näytelmän läpimenoharjoituksia, ja voin luvata, että tiedossa on todellinen elämys; tunteita aina riemusta liikutukseen, ja kaiken kruunaa Matti Ekmanin sovittama musiikki. Monet tutut jouluiset kappaleet tempaavat mukaansa, enkä voinut olla hymisemättä ääneen. Ja mikä parasta, luvassa on niin laulun, esiintymisen kuin näyttelemisenkin osalta taattua J+J Teatteri -laatua – eli suurella palolla ja kunnianhimolla tehtyä teatteria.
Saiturin joulu on herättänyt paljon kiinnostusta, ja lippuja on jo varattu huima määrä. Ensi-ilta on loppuun varattu, joten nyt kannattaa tutustua esityskalenteriin, ja varmistaa oma paikkansa katsomossa. Sorjosen joulutarina on kokemisen arvoinen.

Esitykset: LA 6.11. klo 15, TI 9.11. klo 19, PE 12.11. klo 19, SU 14.11. klo 15, TI 16.11. klo 19, PE 19.11. klo 19, SU 21.11. klo 15, TI 23.11. klo 19, PE 26.11. klo 19, SU 28.11. klo 15, TI 30.11. klo 19, PE 3.12. klo 19, LA 4.12. klo 15, SU 5.12. klo 15, TI 7.12. klo 19, PE 10.12. klo 19, SU 12.12. klo 15, TI 14.12. klo 19, PE 17.12. klo 19, LA 18.12. klo 15.
Esitykset Jämsänkosken Teatteritalolla (Kauppakuja 3, 42300 Jämsänkoski)
Varaukset ja tiedustelut: Ryhmät 050 5469740/Hakola tai risto.hakola@saunalahti.fi. Yksittäiset varaukset 050 4669627 tai toimisto@jjteatteri.fi
Liput voi varata myös: www.ideaticket.fi/servlet/ideaticket/jjteatteri/index.jsp
Ohjaus ja dramatisointi: Risto Hakola
Musiikin sovitus: Matti Ekman
Puvustus: Kaija El Ibourki
Valo- ja ääniajot ja äänitehosteet: Jon Pettersson
Koreografiat ja tanssit: Jenni Lehtonen ja Alisa Hakonen
Lavasterakenteet: Heikki Björk.
Rooleissa: Reijo Ahonen, Marjut Manninen, Kaisa Rantala, Kaisa Vihijärvi, Jouni Leppikorpi, Jukka Lahtinen, Annika Luukko, Ronja Suominen, Tani Lindroos, Jenni Lehtonen ja Alisa Hakonen
Näytelmää ei suositella alle kouluikäisille.










