Kirjakassipalvelu on lukijoiden ihanaa hemmottelua

Raahaan onnellisena kolmea kangaskassia kohti kotia, ja tuntuu kuin olisin saanut haltuuni aarteen, joka kutsuu sukeltamaan syövereihinsä. Tiedän jo nyt, että kannan mukanani monia tarinoita, jännitystä, seikkailua, tunteita ja kokonaisia maailmoja. Kotona pitää heti vähän kurkistella, ennen kuin saan kengät potkaistua jaloista. Lopulta pöydälle levittyvä kirjakasa on kaltaistani lukutoukkaa suuresti ilahduttava näky. Ja jälleen kerran ihmettelen, miten näin upea keksintö kuin kirjasto onkaan meidän kaikkien vapaasti käytettävissä. Tuntikausiksi nautittavaa, ja täysin ilmaiseksi!

Jämsän kirjaston supersuositusta kirjakassipalvelusta tilasin luettavaa paitsi itselleni, myös 14-vuotiaalle sekä 9-vuotiaalle lukijalle. Sähköpostitse kerroin hieman toiveista, mutta tietenkin yllätyksille jätettiin tilaa. Sehän tässä onkin parasta – koskaan ei tiedä mikä kirja eteen tulee, ja on täysin mahdollista, että se on todellinen helmi.

Kirjastonhoitaja Johanna Elo kertoo, että kirjakassipalvelusta on tullut korona-ajan menestys, ja henkilökunta kasailee kasseja lähes päivittäin. Sähköpostissa saattaa odottaa aamulla useampikin toive.

– Eniten pyyntöjä tulee lapsiperheiltä. Kasseihin toivotaan eri ikäisille sopivaa luettavaa ja koko perheen yhteisiä satuja ja tarinoita. Kirjojen lisäksi mukaan sujahtaa usein myös äänikirjoja ja elokuvia, Johanna selittää.

Kassien kokoaminen on koko henkilökunnalle mielekästä puuhaa, eikä ainakaan aineisto lopu kesken.

– Suurin ongelma onkin valinnan vaikeus ja kassit nitisevät liitoksissaan, kun virkailija ei osaa rajoittaa kirjojen määrää, Johanna nauraa.


Aikuisten kirjakasseihin toivotaan eniten dekkareita ja romantiikkaa. Myös satunnaisesti valitut yllärikassit ovat suosittuja. Nyt kun asiakkaat eivät itse pääse vaeltamaan hyllyjen väliin ja poimimaan kirjoja mielen mukaan sieltä täältä, on moni riemastunut kirjakassin ideasta. Kasseihin voi nimittäin eksyä löytöjä ja ennestään tuntemattomia kirjailijoita ja teoksia.

Toinen onnellinen kirjakassin hakija on jämsänkoskelainen Maija Härö, jolle palvelu on tuttu entuudestaan.

– Käytän kirjastoa paljon, meillä on upea kirjasto palveluineen. Kaipaan hyllyjen seassa seikkailua, mutta nyt kun se ei onnistu on tämä kirjakassi aivan mahtava juttu. Kerran pyysin yllätyskassin, taisin mainita että jotain hilpeää luettavaa, toisen kerran vuorossa oli dekkareita. Nyt pyysin kasvisruokakirjan sekä jonkun brittidekkarin ylläreiden lisäksi, Maija kertoo samalla kun tutustuu tyytyväisenä pinoonsa. Nopealla vilkaisulla kiinnostuksen herättää etenkin Antti Röngän Jalat ilmassa sekä yhdysvaltalaisen Pulitzer-palkitun Jhumpa Lahirin Missä milloinkin.

Maija Härö on tyytyväinen kirjakassipalvelun käyttäjä.
Maijan kirjakassin sisältöä.

Maijan ei ole tarvinnut koskaan pettyä kassin sisältöön, vaan päinvastoin. Monta uutta tuttavuutta on tullut vastaan ja mielenkiintoista luettavaa on piisannut. Yleisestikin ottaen palaute on ollut erittäin positiivista. Kirjastovirkailija Elina Jokinen on ollut kasaamassa monenlaisia kasseja korona-ajan tiimellyksessä. Joskus pyyntö on hyvinkin tarkka, kuten lääkäreiden elämäkertoja tai tietyn aiheen tietokirjoja, mutta usein kaunokirjallisuuden kohdalla halutaan yllätyksiä, monipuolisesti luettavaa.

Kirjakassien kerääminen ei sinänsä ole mikään uusi asia, sillä Jämsän kirjastossa on jo vuosikausien ajan ollut kotipalvelu, mikä nykyään on Elinan vastuualuetta.

– Vien kirjoja kotiin asiakkaille, ketkä eivät kykene itse tulemaan kirjastoon paikan päälle, eikä ole tuttuja ketkä kävisivät täällä. He asuvat lähistöllä, osa työmatkani varrella. Toki myös vaikkapa kouluille on toimitettu kirjapaketteja jo kauan.

Elina Jokinen saa kollegoineen täyttää noudettavien varausten hyllyä ahkeraan.

Ja kun koronarajoitukset toivottavasti jo kevään aikana höllentyvät, luvataan kirjastosta ettei kirjakassipalvelu mihinkään katoa.

– Totta kai me näitä kasaamme toiveiden mukaan jatkossakin. Tämä on myös henkilökunnalle mukavaa puuhaa, itsekin tutustuu samalla monenlaiseen kirjallisuuteen, Elina hymyilee.

Ja nyt koittaa se kaikista paras hetki. Tartun ensimmäiseen yllärikirjaani, Steinar Bragin psykologiseen trilleriin Sumu. Matkustan Islannin erämaahan, uhkaavaan tunnelmaan, karmeiden salaisuuksien pariin. Lukemisen lumo on ihmeellinen.

Kirjakassipyyntöjä voi lähettää osoitteeseen kirjasto@jamsa.fi.

Kun kassi on valmiina, lähetetään asiakkaalle viesti. Kassi on viikon ajan noudettavissa. Kangaskassi palautetaan kirjastoon.

https://www.jamsa.fi/palvelut/kirjasto

Maija tekee omaksi ilokseen Keski-kirjastojen lukuhaastetta 2021, jossa kymmenes kohta on 1990-luvulla ilmestynyt kirja. Kirjastossa on tätä varten esillä muutamia haasteeseen soveltuvia kirjoja, kuten klassikkotelevisiosarjan pohjalta kirjoitettu Raija Orasen Ruusun aika. ”Ysäri ilahduttaa aina!”
9-vuotiaalle valittu kirjakasa herätti heti innostusta. Ensimmäisenä tartuttiin Päättömään opettajaan.
14-vuotiaan lukijan kirjakassin sisältöä.

Minulle valittu kirjakassi sai aikaan innostunutta hihkumista. Mitään näistä en ole aiemmin lukenut, joten uusia tuttavuuksia jokainen.

.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.